Kunnan tai kuntayhtymän toiminta käsittää kunnan tai kuntayhtymän ja sen konsernin toiminnan. Kunta tai kuntayhtymä tytäryhteisöineen muodostaa kunta- tai kuntayhtymäkonsernin. Konserniin kuuluu yhteisö, jossa kunnalla tai kuntayhtymällä on määräysvalta.
Kunnan taloudesta yhä suurempi osa on siirtynyt kunnan oman organisaation ulkopuolelle kunnan tytäryhteisöihin tai kuntayhtymiin. Kunta toimii usein itse näiden muiden yhteisöjen rahoittajana joko ostamalla yhteisöiltä palveluja tai tekemällä yhteisöihin pääomasijoituksia. Kunnat ohjaavat tehtävien toteuttamista konsernirakenteen omistajaohjauksen kautta. Kunnan taloutta ja toimintaa on perusteltua tarkastella konsernitasolla.
Kuinka toiminta on organisoitu?
Sidosyksiköiden lukumäärä
TOLTA ja TOLTB-raportit

TOLT-kokonaisuus jakautuu kahteen kokonaisuuteen:
TOLTAssa raportoidaan kuluvan vuoden tytäryhteisöt, osakkuusyhteisöt, kuntayhtymät ja muut sidosryhmäyksiköt.
TOLTB:ssä raportoidaan tulevan vuoden liikelaitokset ja taseyksiköt.
TOLT-kokonaisuus on jakautunut vuodesta 2024 alkaen kahteen kokonaisuuteen, TOLTA ja TOLTB.
- TOLTA:ssa raportoidaan kuluvan vuoden tytäryhteisöt, osakkuusyhteisöt, kuntayhtymät ja muut sidosryhmäyksiköt.
- TOLTB:ssä raportoidaan tulevan vuoden liikelaitokset ja taseyksiköt.
Ennen vuonna 2024 julkaistua taksonomiaa, tytäryhteisöt, osakkuusyhteisöt, kuntayhtymät, liikelaitokset ja vesihuollon taseyksiköt raportoitiin yhdessä TOLT-kokonaisuudessa niin, että tytäryhteisöt, osakkuusyhteisöt ja kuntayhtymät raportoitiin vallitsevan tilanteen mukaan ja liikelaitokset ja taseyksiköt tulevan vuoden mukaan.
Alla olevalle raportille on koottu tiedot kunta- ja kuntayhtymätasolla konserniin kuuluvista kunnan liikelaitoksista, taseyksiköistä, tytäryhteisöistä ja muista yksiköistä.
Kuntatalouden raportointikokonaisuudet
| Lyhytkoodi | Kuvaus |
|---|---|
| KKLMY | Kunnan ja kuntayhtymän kilpailutilanteessa markkinoilla tapahtuva taloudellinen toiminta |
| KKNR | Kuntien ja kuntayhtymien neljännesvuosiraportointi |
| KKOTR | Kunta- ja kuntayhtymäkonsernin tilinpäätösraportointi |
| KKTPA | Kunnan ja kuntayhtymän tilinpäätösarvio |
| KKTPP | Kunnan ja kuntayhtymien tilinpäätöstiedot palveluluokkakohtaisesti (käyttötalous, investoinnit) |
| KKTR | Kunnan ja kuntayhtymän tilinpäätöksen rahoituslaskelma |
| KKYTT | Kuntien ja kuntayhtymien kalenterivuotta koskevat tilinpäätöstietoja täydentävät muut taloustiedot |
| KLTPA | Kunnan ja kuntayhtymän liikelaitoksen ja vesihuollon taseyksikön tilinpäätösarvio |
| KLTR | Kunnan ja kuntayhtymän liikelaitoksen ja vesihuollon taseyksikön toteumaraportointi |
| TOLTA | Kunnan ja kuntayhtymän tytäryhteisöt, osakkuusyhteisöt ja muut omistusyhteysyhteisöt, kuntayhtymät sekä muut sidosyksiköt |
| TOTT | Tietoja esiopetuksen, perusopetuksen, perusopetuslain mukaisen koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan ja lukiotoiminnan taloudesta ja toiminnasta |
Ahvenanmaan raportointikokonaisuudet
| Lyhytkoodi | Kuvaus |
|---|---|
| AKKNR | Kommunernas och samkommunernas kvartalsrapportering på Åland |
| AKKOTR | Ålands kommunkoncernernas ekonomirapportering |
| ATPT | Ålands bokslut funktionsvis |