Mitä palveluita hyvinvointialueet tarjoavat?
Voit tutustua oman hyvinvointialueesi tai hyvinvointiyhtymän palveluihin HHTPP-raportilta. Kuvaajasta näet suurimmat palveluluokat sekä niiden osuudet.
Palveluluokkakohtainen tilinpäätösraportointi (HHTPP) jakautuu
- käyttötalouteen
- investointierittelyihin
Palveluluokkakohtaisiin tunnuslukuihin vaikuttavat kunkin organisaation tavat järjestää ja tuottaa palveluita alueensa asukkaille ja yhteisöille. Tuottojen ja kustannusten kohdentamiseen palveluluokille voidaan käyttää myös useita eri menetelmiä, joka voi näkyä tilitasoisen tiedon eroina tietoja vertailtaessa. Tutustu palveluluokkakohtaisen raportoinnin yksityiskohtiin hyvinvointialueiden ja hyvinvointiyhtymien talousraportointia ohjaavassa HVA-AURA-käsikirjassa.
Osakokonaisuuksista on tarjolla taulukkonäkymä ja karttanäkymä. Taulukko esittää luvut hyvinvointialueittain ja Manner-Suomen tasolla.
Hyvinvointialueiden raportoimia lukuja on mahdollista tarkastella joko ilmoitettuina lukuina tai asukaskohtaisina lukuina. Ilmoitettu luku tarkoittaa lukua, jonka kunta on raportoinut Valtiokonttorille ja asukaskohtainen luku tarkoittaa ilmoitettua lukua jaettuna tarkasteltavia tietoja koskevan vuoden asukasluvulla.
Palveluluokkakohtaisiin tunnuslukuihin vaikuttavat kunkin organisaation tavat järjestää ja tuottaa palveluita alueensa asukkaille ja yhteisöille. Tuottojen ja kustannusten kohdentamiseen palveluluokille voidaan käyttää myös useita eri menetelmiä, joka voi näkyä tilitasoisen tiedon eroina tietoja vertailtaessa. Tutustu palveluluokkakohtaisen raportoinnin yksityiskohtiin hyvinvointialueiden ja hyvinvointiyhtymien talousraportointia ohjaavassa HVA-AURA-käsikirjassa.
Puuttuvat aineistot -välilehdeltä voit tarkistaa ne raportoijat, jotka eivät ole toimittaneet aineistoa valitulle kaudelle.
Hyvinvointialueiden raportointikokonaisuudet
| Lyhytkoodi | Kuvaus |
|---|---|
| HHKNR | Hyvinvointialueen ja hyvinvointiyhtymän neljännesvuosiraportointi |
| HHKR | Hyvinvointialueen ja hyvinvointiyhtymän kuukausiraportointi |
| HHTNR | Hyvinvointialueen ja hyvinvointiyhtymän toimialakohtainen raportointi neljännesvuosittain |
| HHTPA | Hyvinvointialueen ja hyvinvointiyhtymän tilinpäätösarvio |
| HHTPP | Hyvinvointialueen ja hyvinvointiyhtymän tilinpäätöstiedot palveluluokkakohtaisesti (käyttötalous, investoinnit) |
| HHTR | Hyvinvointialueen ja hyvinvointiyhtymän tilinpäätöksen rahoituslaskelma |
| HHYTT | Hyvinvointialueen ja hyvinvointiyhtymän kalenterivuotta koskevat tilinpäätöstietoja täydentävät muut taloustiedot |
| HKLMY | Hyvinvointialueen ja hyvinvointiyhtymän kilpailutilanteessa markkinoilla tapahtuva taloudellinen toiminta |
| HKOTR | Hyvinvointialue- ja hyvinvointiyhtymäkonsernin tilinpäätösraportointi |
| HTAS | Hyvinvointialueen ja hyvinvointiyhtymän talousarvio ja suunnitelma |
| HTOLA | HVA ja hyvinvointiyhtymän tytäryhteisöt, osakkuusyhteisöt ja muut omistusyhteysyhteisöt, hyvinvointiyhtymät sekä muut sidosyksiköt |
| HTTPA | Hyvinvointialueen ja hyvinvointiyhtymän toimialakohtainen tilinpäätösarvio |