Hyppää sisältöön

Julkisen hallinnon kokonaiskuva

Julkinen hallinto tarkoittaa valtion, kuntien ja hyvinvointialueiden toimintaa, jolla hoidetaan yhteisiä asioita ja käytetään verovaroja kansalaisten hyväksi. Sen keskeisiä tehtäviä ovat palvelujen järjestäminen, kuten esimerkiksi terveydenhuolto ja koulutus, lakien toimeenpano, teiden rakentaminen ja yhteiskunnan turvallisuuden ylläpito.

Minkä kokoinen on Suomen julkinen hallinto?

Julkinen hallinto sisältää laajan joukon organisaatioita eri tasoilla.

Valtion hallinnon ytimessä ovat eduskunta, hallitus ja tasavallan presidentti. Lisäksi siihen kuuluu ministeriöt sekä niiden alaiset virastot ja laitokset.

Kunnat ovat paikallisen itsehallinnon perusyksikköjä. Ne vastaavat muun muassa koulutuksesta, varhaiskasvatuksesta ja paikallisesta infrastruktuurista. Yhteen kuntaan voi sisältyä useita omia palveluyksiköitä, liikelaitoksia, kuntien omistamia yhtiöitä ja usean kunnan yhteisiä organisaatioita, joita kutsutaan kuntayhtymiksi.

Hyvinvointialueet puolestaan järjestävät sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut.

Julkiseen hallintoon kuuluu myös niin sanottu välillinen julkishallinto, kuten Kansaneläkelaitos (Kela), Suomen Pankki ja yliopistot. Nämä toimijat eivät aina ole viranomaisia, mutta ne hoitavat julkisia tehtäviä tai käyttävät julkista valtaa.

Valtion kokoaikaisen henkilöstön määrä

Vain 16 % julkishallinnon työntekijöistä on töissä valtiolla, loput 84 % työskentelee paikallishallinnossa eli kunnilla ja hyvinvointialueilla. Valtionhallinnon henkilöstömäärä on vähentynyt voimakkaasti. Voit tutkia valtion henkilöstötilastoja Valtio-osiossa.