Hyppää sisältöön

Valtionavustukset

Valtionavustukset ovat valtion varoista myönnettävää harkinnanvaraista julkista rahoitusta, jolla tuetaan yhteiskunnallisesti tarpeelliseksi katsottavaa toimintaa tai hanketta. Tutkiavustuksia.fi-palvelussa julkaistaan tietoja haetuista ja myönnetyistä valtionavustuksista.

Palvelun tiedot perustuvat valtionapuviranomaisten toimittamiin tietoihin. Heillä on lakisääteinen velvoite toimittaa Valtiokonttorin järjestelmään vähimmäistiedot valtionavustushauista, hakemuksista ja päätöksistä. Tiedot kertyvät palveluun vähitellen, sillä valtionapuviranomaisilla on velvollisuus toimittaa tiedot palveluun 3 kuukauden sisällä päätösten tekemisestä.

Kenelle valtionavustuksia myönnetään?

Valtionavustuksia myönnetään sekä yksityishenkilöille että yhteisöille.

Suurin osa avustuksista myönnetään yhteisöille, joita ovat esimerkiksi osakeyhtiöt, osuuskunnat, yhdistykset, säätiöt, kunnat, korkeakoulut, seurakunnat ja valtio.

Ketkä valtionavustuksia saavat?

Suurimmat avustussummat menevät yhteisöille.

Kuvassa näkyvät suurimpien valtionavustusten saajat vuodelta 2026.

Ketkä valtionavustuksia myöntävät?

Valtionapuviranomaiset myöntävät valtionavustukset.

Euromääräisesti suurimmat valtionavustuksia myöntävät tahot näkyvät kuvassa.